tiistai 8. elokuuta 2017

Vihannespuutarha kasvaa


Aloitimme vihannesten viljelyn viitisen vuotta sitten tavoitteena kasvattaa itsellemme kaikki vihannekset. Viljely oli niin koukuttavaa, että ajatus kasvattaa vihanneksia vähän myös myyntiin tuli mieleen nopeasti. Yrityksen ja erehdyksen kautta olemme vähitellen oppineet, mitkä menetelmät toimivat ja mitkä kasvit kasvavat parhaiten paikallisessa ilmastossa ja maaperässä.

Tällä hetkellä puutarha on noin kuusi aaria ja jatkaa laajenemistaan joka vuosi… Vihanneksia saa hakea suoraan tilalta ja toimitamme niitä myös lähialueiden REKOihin ja ruokapiireihin.


Salaatit ovat emännän intohimo ja tilan erikoisuus. Yhdistämme erilaisia salaatin lehtiä ja syötäviä yrttejä salaattipusseihimme. Salaattipussin koostumus muuttuu hieman vuodenajan mukaan. Keskikesän pussista löytyy tyypillisesti vihreitä ja punaisia salaatin lehtiä, kuten Salad Bowl, Paris Island, Rouge Grenobloise ym. sekä lisänä lehtisikurin tai endiivin lehtiä, viinisuolaheinää ja persiljaa.


Paitsi salaatit, myös punajuuri, valkosipuli ja peruna menestyvät hyvin vuodesta toiseen. Kokeilemme uusia punajuurilajikkeita joka vuosi. Punainen Boltardy ja raidallinen Chioggia ovat tämänhetkisiä suosikkejamme. Valkosipuli on tilan omaa lajiketta ja kasvatamme sen viljelyalaa joka vuosi vastataksemme sen suureen kysyntään. Peruna kasvaa multavassa maassa erityisen herkulliseksi. Viljelemme Siikli-perunaa myyntiin sen verran kuin vihannespuutarhaan mahtuu, ottaen huomioon perunan vaatiman pitkän viljelykierron.

Meiltä saa myös kesäkurpitsaa, herneitä, raparperia, porkkanaa, purjoa, kurpitsaa sekä yrttejä, kuten tinjamia, basilikaa, sitruunamelissaa, ruohosipulia ja lipstikkaa. Aurinkoisina kesinä saatavilla on kurkkua ja makeita tomaatteja kasvihuoneistamme. Sadekesät suosivat kaaleja, kuten parsa- ja kukkakaalia. Nopeasti valmistuvien kaalien, kuten nauriin, lehtikaalin, japaninkaalin, rucolan ja pak choin, viljelyn ajoitamme syyskesään, jolloin ne varmimmin onnistuvat sateisessa syyssäässä, rauhassa kaalituholaisilta. 

Emme käytä keinolannoitteita emmekä kemiallisia torjunta-aineita. Puutarhamaata ei koskaan käännetä, vaan pintaan levitetään paksu kerros hyvin maatunutta kompostia. Komposti on peräisin oman tilan eläinten lannasta ja kuivikkeesta sekä puutarhamme kasvijätteistä. Lisälannoitteina käytämme tarvittaessa puuntuhkaa (omista tulisijoistamme), nokkosvettä sekä muita kasviperäisiä lannoiteliuoksia.

Olemme tarkkoja hygienian suhteen. Käytämme kasteluun ja vihannesten pesuun suodatettua kaivovettä, joka tutkitusti täyttää juomavesivaatimukset. Emme levitä ”raakaa” lantaa viljelyksille, vain kompostia. Komposti on 100-prosenttisesti eläin- tai kasviperäistä.



Entä vihannesten maku? Ovatko tulokset kaiken vaivan arvoisia? Periaatteemme on, että tilan tuotteiden täytyy maistua paremmalle ja olla ravintorikkaampia kuin supermarkettien vastaavat. Miksi asiakas muuten viitsisi nähdä ylimääräistä vaivaa ja hakea niitä tilalta tai noutopisteestä? Ja miksemme itse saman tien ostaisi niitä kaupasta? Iloksemme olemme voineet todeta, että vihannesten maku todella vastaa odotuksiamme ja asiakkaiden odotuksia. Suurin ero näkyy salaateissa, joista ei voi puhua samana päivänä kuin kaupan vastaavista. Tule ja maista ero! Soita 040-563 6805 saadaksesi lisätietoja vihanneksistamme ja kuinka voisit kätevimmin saada niitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti